MAHL KORTTELIFUDIS 2010MAHL Korttelifudiksen kolmas kausi startataan Maanantaina 7.6.2010 Karkialammen kuntokentällä. Ikäryhmiä kaudella 2010 nähdään yhteensä kolme (synt. 2000, 2001, 2002) ja yhteensä 17 joukkuetta. Mukana ovat Mikkelistä Mikkelin Palloilijat, Mikkelin Kissat ja Porrassalmen Urheilija. Muina Etelä-Savon joukkueina pelikentille kirmaa Ristiinan Pallon, Mäntyharjun Jäntevän ja Haukivuoren Pallon pelaajistoa. Korttelifudiksessa ei mitata joukkueparemmuutta, eikä junnuille ylläpidetä maalintekijäpörssejä. Jokaiselle joukkueelle pelejä kertyy yhteensä 14 kpl:tta. Laajentuessa MAHL laajentaa peli-iltaa, vimme vuoden mukaisesti käväisemme Ristiinasaa ja nyt ensimmäistä kertaa myös Haukivuorella. Korttelifudisiltoina pelipaikoilla on junioriseurojen ylläpitämät kanttiinit. Ostamalla edullisia kanttiinituotteita tuet junioriliikuntaa! Lajivastaavana toimii Tommi Vitikainen (MiKi:n junioripäälikkö, sekä MP:n yhdyshenkilö. Infoa junnujalkapallosta lajin sähköpostista; korttelifudis(at)mahl.fi, tai keskustelufoorumilta.
paljon tasaisia pelejä Karkialammella
Maanantai-illan pelit olivat pääosin aika vähämaalisia ja tasaisia. Vain muutama murskavoitto näki illan aikana päivänvalon. MP:n -00:t voittivat kaikki illan pelinsä, mutta muissa ikäluokissa...
Korttelifutista Haukivuorella
Korttelifutiksen toinen peli-ilta pelattiin hyvässä säässä Haukivuoren uudehkolla jalkapallonurmella. Runsaalle katsojajoukolle tarjoiltiin jälleen todellista juniorijalkapalloviihdettä. Ilta tarjosi...
Juniorifutiksen kausi päätökseen
Finaalipäivä Raviradalla päätti tämän kauden juniorifutiksen. 15 joukkuetta ja yli 100 ottelua seitsemänä turnauspäivänä jätti varmasti kaikille positiivisen maun tämän...
|