SHOOTING STARS JA MIPRO VEIVÄT LOPUT MESTARUUDET
Keskiviikko, 10 Huhtikuu 2019 00:00

 

 MAHL jääkiekko 2

 

Kiekkoviikolla juhlittiin mestaruuksia Mipron ja Shooting Starsin toimesta! MAHL.in kiekkokaudella mukana oli 16 joukkuetta, jotka pelasivat kolmessa eri sarjatasossa. MAHL kiittää kaikkia jääkiekkotoimintaamme tällä kaudella osallistuneita henkilöitä!

MAHL:n jääkiekkosarjat ovat päättyneet, mutta kausi ei suinkaan vielä ole ohi! Perinteinen PMT-turnaus käydään Mikkelissä 29.5-1.6. Turnauksen harrastesarja on jo täynnä, mutta kilpasarjassa on tilaa vielä yhdelle innokkaalle joukkueelle. Ilmoita joukkueesi mukaan TÄSTÄ!

 

OTTELUT

Rattopojat - Mipro 2 - 3

Shooting Stars - Jukurit Old Time 7 - 4

RAPORTTI

 

Maanantai 8.4.2019

2-Divari

Rattopojat - Mipro 2 - 3 (0-1, 0-1, 2-1)

Maanantain agendana oli jakaa kakkosdivarin mestaruuspokaali. Ottelu aloitettiin todella tunnustelevasti, mutta Mipro sai kuitenkin tehtyä ottelun avausmaalin. Toisessa erässä oli Rattopoikien aika kiristää tahtia, mutta sen sijaan Mipro iski toisen häkin ja lähti johdossa päätöserään. Kun Mipro siirtyi vielä 0-3 johtoon, alkoi Rattopojilla olla kiire. Ensin yksi kavennusmaali ja sitten, vain 15 sekuntia ennen täyttä aikaa Rattopojat iskeytyi vielä maalin päähän, mutta tämä ei enää riittänyt ja Mipro nosti kakkosdivarin kannua jännittävien vaiheiden jälkeen. Pokaalia noutamaan tullut Mipron kapteeni Jari Stockus vei myös nimiinsä kakkosdivarin maali-, syöttö- sekä pistepörssin voitot. Mestaruuspokaalin lipeäminen käsistä runkosarjan voiton jälkeen oli Rattopojille varmasti karvas pettymys, mutta niin oli sekin kun Saku Koivun maila katkesi Torinon olympiafinaalissa vuonna 2006.

 

Tiistai 9.4.2019

Liiga

Shooting Stars - Jukurit Old Time 7 - 4 (2-2, 2-0, 3-2)

Tiistaina paketoitiin MAHL:n kiekkosarjat, kun Shooting Stars ja Jukurit Old Time kohtasivat Liigan finaalissa. Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun Shooting Stars siirtyi jo 25 sekunnin jälkeen johtoon. Erän loppupuolella Jukurit onnistui kahdesti maalinteossa siirtyen johtoon. Ilo oli kuitenkin lyhytaikaista, kun Shooting Stars kuittasi pelin tasoihin vielä ennen erän loppua. Toisessa erässä Shooting Stars repäisi kahden maalin kaulan Old Timeen ja hallitsi peliä selvästi. Kolmannessa erässä Shooting Stars johti ottelua jo 7-2, kun Old Time viritteli vielä loppukiriä viimeistelemällä kaksi maalia. Tämän lähemmäs se ei kuitenkaan päässyt ja näin Shooting Starsin kausi päättyi mestaruuteen viime vuoden tapaan. Ottelun tehokkain oli Shooting Starsin Iivo Hokkanen (2+2), joka vei nimiinsä myös sarjan syöttö- ja pistepörssin. Liigan maaliahnein oli Shooting Starsin Jussi Lampinen. Liigan pahan pojan titteli menee Old Timen Jouni Huttuselle.

 

2018-2019 JÄÄKIEKKO LIIGA  
Runkosarja
# JoukkueOVTHPtsTMPM+/-
1 same (1) Shooting Stars 6 5 0 1 10 54 36 18
2 same (2) Jukurit Old Time 6 2 3 1 7 37 37 0
3 same (3) SuomU 6 2 2 2 6 37 42 -5
4 same (4) Bar DOM 6 0 1 5 1 30 43 -13

 

Loppujärjestys

1) Shooting Stars

2) Jukurit Old Time

3) SuomU

4) Bar DOM

 

Pelaajatilastot

http://mahl.fi/index.php?option=com_joomleague&view=statsranking&p=101&sid=4:av-pisteet|14:jaeaehy|1:maali|8:pisteet|2:syoetoet|3:yv-pisteet&order=desc&Itemid=72

Maalivahtitilastot

http://mahl.fi/index.php?option=com_joomleague&view=statsranking&p=101&sid=7:nollapelit|13:paeaestettyjen-maalien-keskiarvo|12:paeaestetyt-maalit|9:torjunnat|11:torjuntaprosentti&order=desc&Itemid=73

 

 

II-divarin runkosarjan sarjataulukko

# JoukkueOVTHPtsTMPM+/-
1 same (1) Rattopojat 6 5 0 1 10 40 29 11
2 same (2)  Mipro 6 4 0 2 8 50 21 29
3 same (3) PHR 6 3 0 3 6 30 30 0
4 same (4)  HC Dynamite 6 0 0 6 0 9 49 -40

 

Loppujärjestys

1) Mipro

2) Rattopojat

3) PHR

4) HC Dynamite

 

Pelaajatilastot

http://mahl.fi/index.php?option=com_joomleague&view=statsranking&p=103&sid=4:av-pisteet|14:jaeaehy|1:maali|8:pisteet|2:syoetoet|3:yv-pisteet&order=desc&Itemid=323

Maalivahtitilastot

http://mahl.fi/index.php?option=com_joomleague&view=statsranking&p=103&sid=10:laukausket|7:nollapelit|13:paeaestettyjen-maalien-keskiarvo|12:paeaestetyt-maalit|9:torjunnat|11:torjuntaprosentti&order=desc&Itemid=324