MAHL aloittaa Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä- hankkeen avulla järjestämään toimintaa myös nuorille. Hankkeen aikana tullaan nuorille kokeilemaan erilaisia toimintoja, tapahtumia sekä vuoroja, joilla pyritään lisäämään nuorten liikuntaa ohjatussa toiminnassa. Nuorten toiminta on pääsääntöisesti pelaamista ja hauskanpitoa harrasteliikunnan periaatteella, tosissaan muttei totisesti.

 

MAHL tarjoaa vaihtoehdon nuorisoliikunnalle ja toivoo että kilpatoiminnan jälkeen nuorilla on vielä mahdollisuus pysyä lajinsa parissa harrastepuolella, samalla myös kokeilla uusiakin lajeja. Unohtamatta toki niitä nuoria, jotka eivät ole koskaan lähteneet seuratoimintaan mukaan ja haluavat pelata eri pallopelejä. Young Guns- toiminta tarjoaa nuorille mahdollisuuden monipuoliseen liikuntaan eri lajien parissa ja mikäli et ole koskaan harrastanut kyseistä lajia, toimintaan on helppo tulla mukaan ja kaikki pääsevät pelaamaan.


Toiminta alkaa avoimilla pelivuoroilla, joihin voi tulla mukaan pelaamaan. Vuorotoiminta on pääsääntöisesti pelaamista ja hauskapitoa. Toiminnan edetessä MAHL järjestää turnauksia, jotka ovat suunnattu nuorille ja tämän jälkeen mahdollisuuksien mukaan pyritään myös järjestämään alueellista pelitoimintaa, niissä lajeissa missä se on mahdollista.

 

Youn Guns- toiminta täydentää MAHL "harrasteliikunnan elinkaaren", sillä nuorten 13-17 vuotiaiden toimintaa ei aikaisemmin ole MAHL järjestelmällisesti toteuttanut. Näin MAHL:n toiminnassa on lapsilla suora polku MAHL korttelitoiminnasta nuorten Young Guns toimintaan, jonka kautta on mahdollista päästä pelaamaan MAHL aikuisten sarjapelejä.

 

Tervetuloa mukaan MAHL Youn Guns- toimintaan!

Lisätietoja:

 

Eetu Sviili

eetu(at)mahl.fi

040-8364909

 

 

YOUN GUNS KIEKKO

 

Kaikille 13-17- vuotiaille avoin kiekkovuoro. Vuorolla voi käydä oman maun mukaan ja maksut perustuvat käytyihin kertoihin. Vuorolla kerätään osallistujalistaa, jonka mukaan vanhemmille lähetetään laskut toimintakauden päätyttyä. Vuorolla pelataan harrastekiekkosäännöin, taklaukset sekä lämärit eivät ole sallittuja.

 

Varusteet: Varusteina kaikille toivotaan täyttä jääkiekon varustepakettia. Mutta alkuun pakollisina kelpaavat, ristikkokypärä, polvisuojat, kaulasuoja, maila, luistimet sekä hanskat. Toiminnan aikana pyritään kaikille hommaamaan täysi varustepaketti, keräysten sekä kierrätyksen kautta.

 

Lisätietoja vuoroista voi kysellä Eetulta.

 

YOUNG GUNS SALIBANDY

Kaikille nuorille 13-17- vuotiaille avoin salibandyvuoro. Vuorolla voi käydä oman maun mukaan ja maksut perustuvat käytyihin kertoihin. Vuorolla kerätään osallistujalistaa, jonka mukaan vanhemmille lähetetään laskut toimintakauden päätyttyä. Vuorolla on mahdollista kokeilla veskarina oloa, MAHL tuo paikalle maalivahdin varusteet. Myös lainamailoja löytyy.

 

Varusteet: Varusteina tulee olla sisäliikuntavarustus. Oma maila mukaan ja suojalaseja suositellaan. Lainamailoja löytyy niitä tarvitseville.

 

Salibandyvuoro alkaa myöhemmin syksyllä.

 

 

LISÄTIETOJA

 

Eetu Sviili

040-8364909

eetu(at)mahl.fi

 

TALVIKAUSI 2017-2018

FREE-AGENT LOMAKE TALVIKAUSI 2017-2018

Pohja 1280 720 free copy