MAHL VIII 2015-2016 | Toimintakertomus
Perjantai, 22 Huhtikuu 2016 06:46

 

 

8. Toimintakausi | 2015-2016

 

Kahdeksas toimintakausi täytti ainakin perustajajäsenten yhden välitavoitteen. Liikutimme kuvainnollisesti jokaista Mikkeliläistä, ja vähän ylikin. Toimintakauden aikana liikuntasuoritteita tehtiin ohjatusti 61 182 kappaletta (Mikkelin asukasluku 54 724 päiv. 31.1.2016). Muutoinkin toimintakausi toisti sitä perinteistä mallia, eli kasvua vaan edelleen tapahtuu joka sektorilla. Tällä toimintakaudella kasvu on tosin jo maltillisempaa, 10-20% luokkaa vähän kaikessa, mutta lukujen kasvu on nyt edellisvuosia tarkemmin kirjattu, joten jatkovuosille syntynee lisähaasteita. Muita hienoja, tai ainakin mainittavia asioita MAHL:n silmissä olivat Etelä-Savon Urheilugaalassa saatu maininta "Mikkelin vuoden 2015 liikuttajasta". Ei kautta ilman hanketta. Jo edellisen isomman hankkeen yhteydessä saadut opit ja omien toimintamallien vahvuus mahdollisti meille uuden ison hankkeen, joka onnistuessaan luo lisää työvoimaa myös MAHL:n edelleen kasvulle. MAHL on mukana "Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä" -hankkeessa. Käytännössä hanke tarkoittaa rahaa ja pirunmoisen määrän työtä. MAHL:lle on osoitettu 1.1.2016-31.5.2018 välille hankerahaa 100.000 euroa. Hankerahan turvin vuoden 2016 alussa aloitti jo yksi osa-aikatyöntekijä hanketoimet, seuran pitkäaikainen hallituksen jäsen Mika Pippuri hyppäsi päiväduuniin. Lisäksi 1.6.2016 saamme palkattua yhden täysiaikaisen työntekijän, Eetu Sviilin MAHL:n.

 

Mika ja Eetu, yhdessä Tuomas Anttosen (jonka työajasta osa sisältyy em. hankkeeseen) kanssa pyörittävät MAHL:a jokapäiväisesti. Ja kun mainitaan, että päivittäin, on tammi-helmikuu siitä hyvä esimerkki. 1.1.-29.2.2016 ei levätty yhtenäkään päivänä, tuona ajanjaksona pelkästään sarjapelejä pelattiin yhteensä 204 kappaletta. Päälle käynnissä olleet turnaukset, vapaavuorot, korttelitoiminta, niin vajaaseen 60 päivään riitti puhdetta ihan riittävästi.

 

Paitsi että MAHL on aina ennakkoluulottomasti kokeillut eri urheilulajeja ja -toimintoja, niin seuraavan toimintakauden aikana nähdään todellinen haaste naapuripitäjässä. MAHL:n alaisuuteen perustettiin PAHL (Pieksämäen alueen harrasteliigat). Ilman Pieksämäen kaupungin apua homma ei tietenkään olisi edes startannut. Pieksämäen kaupunki osoitti työntekijän PAHL:lle, jonka tunnit tulevat kaupungin puolelta. Toimintahan ei alkuun vie täysiä työpäiviä, vaan kuten meillä Mikkelissäkin toimintaa kasvatetaan maltillisesti harrastajien toiveita kuunnellen. MAHL on rakentanut toiminnalle kehykset ja mallit, joita toki räätälöidään Pieksämäen toiveita kuunnellen. Mutta lyhyesti, nyt oikaistaan MAHL:n toimintaan verraten kertarysäyksellä puoli vuosikymmentä. Uskoa on, että 3-5 vuoden aikana toiminta naapuripitäjässäkin kasvaa ja työntekijän palkka tulee toiminnan sisältä. PAHL:n toiminnanohjaajana aloitti Topias "Topo" Romo. Selvää on, että niin pitkään kuin PAHL toimii MAHL:n alaisuudessa ei oikeastaan minkään toimintaluvun kasvulle ole suitsia... eli matka jäsenmäärältään Suomen Suurimmaksi liikuntaseuraksi ei ole tyssännyt.

 

Lasten korttelitoiminta (2-12 -vuotiaat) kasvoi huimasti vaikka tilastopuoli toisin kertookin. Tilasto-omituisuuden aiheuttaa kesällä 2014 toistaiseksi viimeistä kertaa järjestetty WHL leirit kyseisessä muodossaan. Vielä kesällä 2014 leiri toimi lajileirinä, jolloin leiriläisistä valtaosa oli muualta kuin Etelä-Savosta ja viikon mittaisella leirillä liikuttiin todella aktiivisesti. Lasten puolella on ohjauduttu entistä enemmän harrastetoimintaan, matalankynnyksen liikkumiseen. Toimintakauden aikana liikuimme ohjatusti 540 kertaa, johon käytimme aikaa 618 tuntia, eli yli tunti per kerhokerta. Liikuntasuorituksia tehtiin yhteensä 20 137 kappaletta. Ja se hinta, jokainen voi itse puntaroida mitä eurolla saa aikaiseksi? MAHL:ssa lapsen ohjattu liikuntakerta maksaa 0,93 euroa. Tunnin mittainen liikuntakerta on arvoltaan 0,81 euroa (kaudella 2014-2015 "tuntihinta" oli 0,75 euroa). MAHL:ssa lapset pystyvät liikkumaan monipuolisesti ympäri vuoden, siitä pitävät huolen Perhekerhoksi muuttunut, jo kolmatta kautta toimiva moniliikuntakerho, korttelikerho. Lisäksi kausilajeina pyörii keskimäärin 6-8 lähiliikuntapaikalla Four Season -korttelit (jalkapallo, salibandy, jääpallo, jääkiekko), mikäli intoa lapsilta, ja kärsivällisyyttä vanhemmilta löytyy, pystyy MAHL:ssa lapsikin liikkumaan jopa kuutena päivänä viikossa. Perhekerhon kustannus yhdelle lapselle on maksimissaan 50 euroa syyskuusta toukokuuhun, lajikortteleiden kustannus lasta kohden on 10 euroa per laji, ja kun lajikerhoja on viikon jokaiselle arkipäivälle eri paikoissa, voi itsenäisellä liikkumiselle lisätä hyödyn määrää. Huomionarvoista lasten toiminnassa on se, että MAHL on vakuuttanut kaikki toiminnoissa mukana olevat lapset. 2016 kevään aikana lisäksi on kokeilussa maksuton IP-liikuntakerho eskari- ja alakouluikäisille.

 

Young Guns ja nuoret (13-17 -vuotiaat). Kokonaan uusi toimintaryhmä käynnistettiin jo syksyllä 2014 kokeilun kautta. Täydellisen liikuntakuukauden innoittamana todettiin, että luonnollinen kasvupaikka on ns. dropout -nuoret, sekä nuoret ylipäätään. Valtakunnallisesti perheiden maksukyky on kokenut seinän. Tähän ongelmaan on pohdittu ja toivottavasti nyt myös löydetty toimivia malleja, kuinka nuoret saadaan takaisin oman lajin tai ylipäätään liikunnan pariin. Vuoden 2016 aikana "Young Guns" -toimintaa tullaan tekemään ainakin jääkiekon, jalkapallon ja salibandyn parissa. Tavoitteena on, että jollain aikajänteellä myös nuorten oma MAHL sarjatoiminta näkee päivän valon. Tätä toimintaa toteutetaan, kuten lastenkin, puhtaasti aikuisharrastajatoiminnan ylijäämällä. Hankeraha on antaa loistavan tuen sille, että ilman suuria paineita ja rahallisia satsauksia meillä on aikaa reilut kaksi vuotta saada tämäkin asia kuntoon. Young Guns -toiminnassa nuori maksaa vain harjoituskäynneistään, niin ja meillä harjoituksissa vain pelataan. Puolikausimaksu on maksimissaan 60 euroa, joten 45 käyntikerran kustannus jää 1,33 euroon (noin 1 euroon tunnilta). Kertakäyntimaksu on 2 euroa. Myös Young Guns -toiminnassa harrastajat ovat vakuutettuja MAHL:n toimesta.

 

Naiset ja tytöt. Naisten toiminta kasvaa omalla vauhdillaan, mutta mitään esteitä sille, että myös naistoiminta kasvaisi jollain aikajänteellä omaksi MAHL sarjatoiminnaksi ei ole. Pinkit Puumat on jo käsite itsessään, ja kun mukaan lisätään Hurjat Ämmät (Juvalta), sekä Ristiinan Raivottaret, niin kasvaisiko naistoiminta hieman eri tavalla ja suuremmalta alueelta kuin perinteinen miesten ja lasten harrastetoiminta? Tyttöjen toiminta elää suurta murrosta valtakunnallisesti, ja niin myös Mikkelissä. Puhtaasti tytöille luotava harrastetoimintamalli tulisi käynnistää yhteistyössä lajiseurojen kesken, tai ainakin sillä tavoin kaikki toimijat olisivat samalla sivulla siinä asiassa, mikä harrastajalle on tärkeintä. Rohkeasti kokeilemalla ratkaisu naisten ja tyttöjen toimintojen lisäämiselle tulee kasvamaan. MAHL:ssa naisilla on oma pelivuoro, jossa pelataan pääsääntöisesti salibandya. Lisäksi naiset järjestävät oman Puumaturnauksen, johon on saatu haastettua lähialueiden naisjoukkueita. Lisähaastetta naisille antaa erinäiset maksuttomat tapahtumaturnaukset joita lähinnä kesän ajan pelataan milloin missäkin. Nais- tai puumatoiminta henkilölle maksoi MAHL:ssa harjoitusvuoron osalta 0,24 euroa ja turnauksessa 0,96 euroa - lystiä koko rahan edestä siis.

 

Tiesithän että MAHL toimii useammankin lajiliiton alaisena seurana, sekä on mukana erinäisissä valtakunnallisissa ohjausryhmissä!

 

       

 

Laji- ja turnaustoiminta. MAHL:n perinteisimmät toiminnat ovat kyllä tekijöillekin käsittämättömiä asioita. Tiedossa on, että toiminnalle on ollut tilausta alusta saakka, mutta siltikin? Uudistuksia on tehty ajan niin salliessa, on lisätty lajeihin sarjatasoja, turnauksia, sekä luotu avoimia pelivuoroja, joita jo harjoitusvuoroiksi voisi kutsua. Lopulta kun tutkailee kausilajikirjoa, voi todeta, että kovin on vielä vähäistä toiminta. Kausilajejahan ei MAHL:ssa pelata kuin kesällä 3 ja talvella 4. Kesälajeissa joukkueita on kuitenkin 36 ja pelaajia näissä joukkueissa (osa pelaa useampaa lajia) on 620. Talvella vastaavat luvut ovat 58 ja 983. Lajiotteluita kertyi yhteensä 870 kpl:tta ja näihin käytettiin aikaa 655 tuntia. Mistään hinnankirouksesta ei voi lajitoiminnankaan osalta puhua sillä aikuisharrastaminen viikoittain jonkin lajiottelun parissa kustantaa 3,65 euroa (edelliskausi 3,68), joka tekee tuntihinnaksi 4,84 euroa (ek. 4,85). Turnaustapahtumat ovat lajitoiminnan osalta ne merkittävimmät mittarit niin ylijäämän kuin harrastajamäärien osalta. Lyhyeen aikaan saadaan mahdoton määrä kansaa liikkeelle, joka ajoittain näkyy myös seutukunnan turuilla ja toreilla. Turnausotteluita pelattiin toimintakaudella yhteensä 404 ja niihin käytettiin aikaa 286 tuntia. Edelliskauteen verraten turnauspelimaksut tippuivat jopa 40%, yhden turnauspelinhinta harrastajalle oli 3,29 euroa (edelliskaudella 4,94) ja tuntihinta 4,64 euroa (ek. 7,41). Tämä toimintakausi olikin ensimmäinen, jolloin turnauskustannukset per peli oli harrastajalle edullisempaa kuin lajissa pelaaminen. Tähän luonnollisesti vaikuttaa se, että MAHL järjestää edullisia, tai jopa maksuttomia yhden päivän aitoja "höntsäturnauksia", joihin kuka tahansa pystyy osallistumaan. Helpot lajit, sekä mahdoton toistomäärä tuottaa luonnolliset hurjan määrän liikettä, eli liikuttaa massoja. MAHL:n laji- ja turnaustoiminnoissa suoritettiin kauden aikana yhteensä 32619 liikuntasuoritetta.

 

Kesästä 2016 alkaen lisätään lajikirjoa, joka ei ainekaan lompakkoa purista, mutta lisää toivottavasti osallistuttavuutta. MAHL:n kesässä 2016 pelataan avoimia sarjoja mm. tenniksessä, beachvolleyssa, sekä frisbee golfissa Mikkelin kaupungin tarjoamilla maksuttomilla kentillä. Lajit eivät maksa harrastajalle mitään, mutta osallistaa harrastajia toimittamaan otteluiden lopputulokset tilastonikkareiden ihmeteltäväksi. MAHL järjestää jokaisessa lajissa "päätöspäivän", jolloin myös mestarit leivotaan.

 

Avoimet pelivuorot ja kokeilut. Koko kauden ajan ja viikoittain MAHL järjestää avoimia pelivuoroja. Vuorot mukailee kausilajeja, keväästä pitkälle syksyyn pelataan jalkapalloa. Syksystä pitkälle kevääseen puolestaan jääkiekkoa ja salibandya. Pelivuorojen idea on, että uudet henkilöt voivat vaivatta tutustua MAHL:n toimintaan, ja ehkä löytää sysäyksen pidempikestoiseenkin liitoon kanssamme. Avoimia pelivuoroja, sekä kokeiluja tehtiin kauden aikana yhteensä 202 kpl:tta ja käytimme näihin aikaa 236 tuntia. Idea toimii myös hintapuolella, sillä aikuistoiminnan pelivuorot ja kokeilut maksavat MAHL:ssa 1,24 euroa per suoritekerta, tunnissa 1,06 euroa. Kaikkinensa näillä tunneilla liikuttiin 4263 kertaa. Kokeiluvuorot olivat mm. ikäihmisille suunnatut palloilukerhot iltapäivissä, sekä naisten Puumatoiminta.

 

Ulkoiset toiminnot. Ns. ulkoisiin toimintoihin MAHL laskee Triathlon- ja pyöräilyseura, Mikkelin Krampin. Salibandyn 4. divisioonassa pelaavan LA Lightningin, sekä jo aiemmin esitellyn PAHL:n. Kaikki edellä mainitut "seurat" toimivat siis MAHL:n alla, MAHL:n jäsenseurastatuksella. Kun puhutaan jaoksista tai ulkoisista toimista, ovat jaokset vastuussa omasta varainhankinnasta, budjetista ja seuratoiminnasta. MAHL auttaa mm. kirjanpidossa, varainhankinnassa, hyödyntää omia liittokontaktejaan, tarjoaa siis kivuttomia seuratoimintojen malleja ja mahdollisuuksia.

 

BUDJETTI JA TOIMINTALUVUT

Perusjargonia, eli vanhan toistoa, luvut vain muuttuvat. MAHL:n kahdeksannen toimintakauden budjetti koostuu 1. toiminnanmaksuista, 2. varainhankinnan tuotot, sis. rekisteröintimaksut, 3. avustuksista ja tuista (yleisavustukset).

Toiminnanmaksuja ovat, laji-, turnaus-, kortteli-, young guns-, naiset ja tytöt, sekä avoimet pelivuorot ja kokeillut. Lisäksi Ulkoisista toiminnoista jäsenmaksut, sekä toiminnankulujen hankintakulut. Tämä raha tulee siis meiltä kaikilta MAHL:n toimintojen pyörittämiseen.

 

1. Toiminnanmaksujen budjetti on kokonaisuudessaan 144 259,00 euroa.

2. Varainhankinnan tuotot yhteensä 28 201,00 euroa.

3. Yleisavustukset 20 676,00 euroa.

 

Lopulliset summat päivityvät toukokuun aikana, kun kaikki maksatusasiat on saatu kirjanpitoon. Kahdeksannen toimintakauden tulos tulee olemaan ylijäämäinen. Arviolta 7 000 - 8 000 euroa. Perinteiseen tapaan ylijäämä ohjataan edelleen toimintojen kehittämiseen, käytännössä siis lapsiin ja nuoriin.

 

Toimintalukujen osalta muutamia mietittäviä asioita, montako tuntia on vuodessa? Keskimäärin vuositunteja on käytössä 8760. MAHL:n kalenterin mukaan ohjattuja peli- tai kerhovuoroja tehtiin 2243 kpl:tta ja näihin käytettiin aikaa 2102 tuntia... MAHL:ssa liikuttiin ohjatusti keskimäärin joka ikinen päivä 5 tuntia 45 minuuttia. Ja kun tiedetään, ettei mikään synny suunnittelematta tai muuta kehitystyötä tekemällä, mikä ei näy missään, niin ihan hyvin pärjättiin?

 

MAHL:ssa liikuttiin siis enemmän kuin on ihmisiä Mikkelissä, 61 182 kertaa, keskimääräinen liikuntasuoritus kesti reilut 56 minuuttia. Alaikäisliikkumista tästä oli 20 607 ja aikuisliikuntaa 40 575 kertaa.

 

Jäsenmäärän kasvusuunta osoittaa myös reippaasti ylöspäin. Laji- ja turnaustapahtumissa olemme liikuttaneet yhteensä 1990 aikuista. Junioripuolella kortteli- ja leiritapahtumat ovat tavoittaneet 412, 2-12 -vuotiasta lasta (luku tulee siitä, että on rekisteröinyt lapsen johonkin lasten toimintaa, tutustumisia emme kirjaa ylös, joten luku olisi lähempänä 600) . Young Guns -toiminta, joka aloitettiin 1.1.2016 liikuttaa 22 nuorta (13-17 -vuotiasta), näistä on vähennetty ne nuoret, jotka ovat meidän laji- ja turnaustapahtumissa kauden aikana esiintynyt. Mikkelin Krampin jäsenmäärä on 31, vähennetty laji- ja turnaustapahtumissa esiintyneet. Pinkeissä Puumissa liikkuu 38 naista, myös näistä on vähennetty ne naiset, jotka ovat meidän "äijien" laji- ja turnaustapahtumia läsnäolollaan ilostuttaneet. Päälle vielä vapaavuoroilla toimintaan tutustuneet, joita on 94, sekä ikäihmisten liikuntakerhon todelliset teräspapat ja -mammat, 7.

 

Jäsenien kokonaismäärä on melkoisen pysäyttävä Mikkelin kokoiseen seutukuntaan, 2594 jäsentä (+38% kaudesta 2014-2015).

 

Somen digitaalijalanjälki MAHL:n toimesta | mahl.fi, korttelikerho.fi, turnauspiste.fi, pahl.fi, sekä facebook, twitter, instagram, youtube-kanava.

 

» Verkkosivukäynnit, yli 270 000 käyntiä, yli 82 000 eri kävijää (mahl.fi sivuilla 145 000 käyntiä / 51 000 eri kävijää).

» Keskimääräinen sivulla vierailuaika 3.41 minuuttia.

» FB tykkääjiä 2257, vauhdikkaimmilla viikoilla MAHL facebook -julkaisuilla tavoitettu lähes 30 000 eri henkilöä.

 

KEHITYSKOHTEET TULEVAISUUTEEN

Hankkeen kautta syntyy velvoite, jonka olemme kyllä pääosin itse määritelleet, lisättävä matalankynnyksen liikuntaa "vauvasta vaariin". Hankkeen työllistämistavoite on ilmeinen, toimintakauden 2017-2018 loppuun mennessä MAHL:n toimintojen tulee työllistää vähintään 3 täysiaikaista työntekijää. Tarkoittaa sitä, että kahden vuoden aikana toimintoja tulee kehittää maltillisella maksupolitiikalla niin suureksi, että palkkarahat tulevat MAHL toimintojen sisältä.

 

1.1.2016 on aloitettu uusia kokeilukerhoja eri palloilulajeihin (sulkapallo, koripallo mm.), kesällä 2016 lisätään maksuttomia lajeja (tennis, beachvolley, frisbeegolf). Perinteinen lasten moniliikuntakerho, korttelikerho pyritään saattamaan perhekerhoksi. Lapsille tullaan suuntaamaan kortteli- ja lajikerhoja arki-iltapäiviin, heti koulujen päättymisen jälkeisiin tunteihin. Tässä onkin yksi suuri haaste, ei ohjaustoimintojen vaan varhaiskasvatus-, koulu- ja kulttuuritoimen osalta. Työtä tämän eteen on jo tehty, ja tuulet kuulostavat myönteisiltä, mutta vielä on matkaa mutkattomaan malliin, joka vaati ponnisteluja mm. yhteistyön merkeissä.

 

Keväällä 2018 Mikkeliin valmistuu monitoimiareena Mikkeli Areena. Huikean hieno asia koko Etelä-Savolaiselle liikunnalle ja kulttuurille. Areenan avautuminen tulee muuttamaan paljon myös Mikkelin muiden, erityisesti sisäliikuntapaikkojen käyttöastetta. MAHL on ollut mukana tämänkin hankkeen sisältötoimintojen asiantuntijana, kiitos laajan ja monipuolisen palvelutarjonnan. Nähtäväksi jää kuinka tämä tulee vaikuttamaan MAHL:n harrastetilojen sijaintiin? Syksystä 2016 alkaen Mikkeli saa toisen pääsarjatason edustusjoukkueen, kun Mikkelin Jukurit siirtyy pelaamaan kirkkaisiin valoihin. Tämäkään muutos ei jää näkymättä MAHL:ssa, siitä ensimmäisiä hedelmiä saadaan jo toukokuussa 2016 - be aware!

 

Yksi pitkäaikaisin tavoite on luoda aikuisten miesten lajitoiminnot myös naisten, tyttöjen, sekä lasten ja nuorten puolelle. Kuinka? Kerho- ja osin turnaustoiminnot on jo aloitettu, kokeilut ovat saaneet varsin varauksettoman vastaanoton. Mitään syytä sille, että myös kuukausittaiset ja sitä kautta viikottaiset sarjatoiminnot käynnistyvät myös näillä sektoreilla jollain aikajänteellä. Riittävän laaja, ja monipuolinen lajitarjonta, sekä huimat osallistujamäärät takaavat sen, että maksukäytänteet pysyvät jatkossakin maltillisina.

 

Kuinka Pieksämäen alueen harrasteliigat ottaa jalansijan sikäläisessä urheiluelämässä? Ilman oikeita henkilöitä ja innostuneisuutta mikään ei toimi, tekemällä itselleen on mahdollisuus saada myös muut innostumaan, näin se ainakin Mikkelissä on kasvatettu. Erittäin mielenkiintoinen projekti, jossa varmasti opitaan paljon uutta, sekä tehokkuutta siitä kuinka ihmisiä saadaan vieläkin nopeammin ja tehokkaammin liikkumaan.

 

Edelleen kenttä- ja tilahankkeet jatkavat omaa kulkuaan tuolla taustalla. Malleja ja rahoitussuunnitelmia on kyselty, sekä saatu mm. liitoilta niihin vastauksia. Nyt sitten vaan odotellaan sitä ensimmäistä MAHL Eurojackpot miljonääriä, joka haluaa ottaa hieman roolia...

 

Ensimmäinen kolmesta välitavoitteesta (ainakin perustajien aivoituksissa) saatiin täytettyä kun liikuntasuoritusten määrä ylitti Mikkelin asukasluvun. Mutta, "vielä on matkaa sinne jonnekin", joten liikkumisen ilolla eteenpäin. Kiitoksia kaikille toiminnassa mukana oleville, tai siihen tutustuneille paikan päällä, tai vaikka internetin välityksellä.

 

 

"MAHL liikuttaa massoja"

 

Pasi Pippuri

Puheenjohtaja - MAHL ry.

22.4.2016

 

MAHL - Yhteystiedot

Mikkelin alueen harrasteliigat ry. - MAHL

Kunnanmäki 3

50600 MIKKELI

hallinto(at)mahl.fi / info(at)mahl.fi

 

Hallitus 1.5.2016-30.4.2017

Puheenjohtaja: Pasi Pippuri

Toiminnanjohtaja: Tuomas Anttonen

Sihteeri: Mika Pippuri

Hallituksen jäsen: Janne Lamberg

Hallituksen jäsen: Tommi Häyrinen