BEACHSOCCER SARJA ON EDENNYT TASAISISSA MERKEISSÄ
Maanantai, 06 Heinäkuu 2015 15:24

 

 

Kun kesäkelit alkavat olla kohdillaan myös Beachsoccer pitää taukoa. Sarja on saavuttanut myös puolivälin, ja on tullut aika katsastaa miten sarjan ensimmäinen puolikas on oikein sujunut. Heti kärkeen voisi sanoa että kuten ennakkoon povattiin sarja on ollut todella tasainen, eikä mukana ole yhtään heikkoa joukkuetta. Jokainen ottelu on merkityksellinen, eikä yksikään joukkue saa pisteitä ilmaiseksi missään ottelussa. Tämä on onnen omiaan luomaan jännitystä sarjan toisellekkin puolikkaalle.

Tilanne sarjataulukossa kertoo että Päämaja on repäissyt pienen 5 pisteen kaulan Team 70´s:n. Tiimin niskaan taas hengittävät kahden pisteen päässä niin Viivelähtö kuin Cafe Keidaskin. Perää pitää Hazard, joka on jäänyt tästä kaksikosta 4 pistettä. Joukkueilla on jäljellä 8 ottelua ja jaossa on siis maksimissaan 24 pistettä, joten Sijoitukset tulevat vielä elämään, ja siitä voidaan olla varmoja että mestaruus tullaan ratkaisemaan vasta aivan kalkkiviivoilla.

 

Analyysit

 

Ac Päämaja 18 Pts

Maja on taas kerran näyttänyt kuinka mestarit pelaavat. Joukkue voittaa otteluita heikommillakin esityksillä ja palkintona venymisistä on 5 pisteen johto tässä vaiheessa kautta. Majan pelaaminen on hyvin organisoitua niin hyökkäys kuin puolustuspäässäkin. Pelaamisessa paistaa määrätietoisuus ja usko omaan tekemiseen. Joukkue tekee vähän virheitä, ja se tekee pelaamisen huomattavasti helpommaksi koko joukkueelle

Majan pelin tärkein tekijä on kaksikko: Kyllönen-Ojanen. Kimmo Kyllönen torjuu maalilla kaiken torjuttavissa olevan ja vähän enemmänkin. Kun Kimmo sa pallon käsiinsä, lähtee millin tarkka syöttö vapaaseen paikkaan hakeutuneelle Aku Ojaselle. Aku taistelee itselleen veto paikan ja laittaa pallon maaliin. Vastaavanlainen hyökkäys toistuu pelin aikana useita kertoja, ja se on tappavan tehokasta. Muut pelaajat antavat taustatukea ja puolustavat vastustajan hyökkäyksiä pois.

Majalla on tässä vaiheessa pieni karkumatka haastajiin voi se murentua yhdessä illassa. Jos Maja pystyy säilyttämään nykyisen vireensä, on se todella vahvoilla nostamaan pyttyä

 

 

Team 70´s 13 Pts

Tiimin kausi on edennyt vaihtelevissa merkeissä. Joukkue ei ole pystynyt pelaamaan omalla tasollaan kuin yksittäisissä otteluissa. Puolustuksessa on tullut raakoja virheitä, ja hyökkäyspäässäkin on kärsitty tehottomuudesta. Tiimi on myös menettänyt tukun pisteitä aivan otteluiden loppuhetkillä huonon tuurin takia, mutta sen taakse ei voida piiloutua.

Kaikesta huolimatta Tiimin kausi on sujunut lähes odotusten mukaan. Vaikka esitykset eivät ole aina olleet priimaa, on joukkueen rutiina riittänyt pisteiden kaivamiseen kehnommillakin esityksillä. Tiimin tärkein lenkki alkukaudella on ollut Henri Paavilainen 11 maalillaan. Paavilaisen potkussa on ruutia, laukausten lähtiessä maalia kohti on tuloksena lähes aina maali tai hässäkkää maalin edessä.

Tiimin on karsittava virheet pelistään pois, mikäli se haluaa kuroa Majan etumatkan umpeen. Mahdollisuudet siihen ovat olemassa, kunhan vain  jokainen pelaaja kykenee nostamaan tasoaan pykälän tai kaksi.

 

 

SC Viivelähtö 11 Pts

Viivelähdon kauden alku ei ollut lupauksia herättävä, sillä takkiin tuli kolmessa ensimmäisessä ottelussa, mutta sen jälkeen käyrä on osoitanut ylöspäin. Ensi alkuun Viivelähdön otteet olivat sekavia, ja pelaamisesta puuttui se punainenlanka. Joukkue on kuitenkin pystynyt parantamaan peliään kauden edetessä, ja siitä palkintona on tässä vaiheessa jaettu kolmospaikka.

Viivelähdön pelaaminen perustuu riskien minimoimiseen turhan pipertelyn välttämiseen. Pelaaminen on suoraviivaista ja selkeää. Tosin välillä olisi sopivaa tehdä pieniä rytmin muutoksia peliin. Tämä säästäisi pelaajien voimavaroja, ja tätä kautta fokus säilyisi paremmin pelien loppuun asti.

Viivelähdöstä löytyy monta onnistujaa ja yllättäjää. Maalilla Jouni Lahtinen antaa mahdollisuuden taistella jokaisen ottelun voitosta, ja hyökkäyspäässä Eetu Lahtinen on yllättänyt kaikki tehokkuudellaan. Viivelähtö tulee edelleen jatkamaan nousukiitoaan, ja se saattaakin tulla mukaan sotkemaan mestaruustaistoa

 

 

Cafe Keidas 11 Pts

Uutena sarjaan tullut keräilyjoukkue on suoriutunut Viivelähdön tapaan oikein mallikkaasti kauden avauspuolikkaastaan. Keitaan kaikki ottelut ovat olleet todelli tiukkoja, pienten marginaalien otteluita. Keidas pelaa omalla tasollaan ottelusta toiseen, ja tämä esitysten tasaisuus on osaltaa ollut tekemässä sarjasta näin tasaista kuin se nyt tällä hetkellä on. Keidas yrittää kontrolloida palloa Viivelähtöä enemmän, mutta se osaa myös hyökätä suoraviivaisesti ja nopeasti.

Keitaan hyökkäystä johtaa Mikko Toivanen ja häntä ruokkii Henri Kekäläinen. Keitaan maalilla esiintyneet Jalkapallo sarjojen maalilinko Toni Hokkanen ja jokapaikan höylä Tuomas Anttonen ovat molemmat selvinneet tehtävästään kunnialla. Keitaankin pelissä on vielä kehitettävää, mutta joukkue voi silti olla tyytyväisin mielin, sillä he ovat säilyttäneet tasonsa parhaiten kauden puoiäliin tultaessa

 

 

Fc Hazard 7 Pts

Beacsoccer on ollut jatkumoa Hazardin surkealle kesälle. Sama alakukoisuus ja voittamisen kulttuurin katoaminen ovat vaivanneet myös Beachsoccerin puolella. Tästäkin huolimatta kokenut joukkue on pystynyt haalimaan  itselleen 7 pistettä. Nämä pisteet säilyttivät Hazardin iskuetäisyydellä edellä oleviin Viivelähtöön ja Keitaaseen. Sillä tuplavoitolla tilanne näyttäisi jo paljon valoisammalta. Hazardin esitykset ovat alkaneet parantua kelien lämmetessä ja voidaankin olettaa että Hazard ei ole vielä näyttänyt kauden parastaan.

Kunhan onnistumisia saadaan aikaan kääntyy kurssi ja sarjasta tulee entistä mielenkiintoisempi. Vaikka Hazard onkin sarjassa viimeisenä, ei se ole päästänyt vastustajiaan helpolla yhdessäkään ottelussa. Kova työ ja tahto ovat tässä lajissa suuressa arvossa, ja jos näitä teesejä jaksaa noudattaa on todennäköistä että tuloskäyrä kääntyy vielä positiiviseen suuntaan