MAHL lasten toiminta on perinteistä korttelitoimintaa, joka on tuotu 2000 luvun malliin. MAHL järjestää 3-12 -vuotiaille lapsille harrasteliikuntaa, jonka on tarkoitus olla monipuolista, hauskaa ja toimintaa pidetään mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Kaikki korttelitoiminta on suunnattu kaikille liikunnasta ja leikeistä kiinnostuneille lapsille, mukaan pääsee liikkumaan, apuohjaajaksi, tai aikuisohjaajaksi. Korttelitoiminnassa mukana olo ei edellytä aiempaa seuratoiminnassa mukana oloa, vaan liikkumisen riemu riittää.
Lisää lasten kerho- ja leiritoiminnasta, sekä viikottaiset uutiset pääset lukemaan osoitteesta www.korttelikerho.fi
Lisätietoja: Mikko Luukkonen mikko(at)mahl.fi 044 209 9199
MAHL KORTTELIKERHOT
Korttelikerhot ovat liikuntakerhoja, joissa korostuu liikunnan monipuolisuus. Kerhoissa kokeillaan rohkeasti eri lajeja leikkien ja pelien avulla sekä mahdollisuuksien mukaan vieraillaan tutustumassa eri liikuntapaikkoihin. MAHL Korttelikerhot pitävät sisällään kaksi eri Perhekerhoa, joista toinen on alle kouluikäisten lasten perheille suunnattu omatoiminen kerho Sairilan koululla sekä ohjattua toimintaa sisältävän 3-10-vuotiaiden lasten perheille suunnatun kerhon Rantakeitaalla. Tytöille on oma Tyttökerho sekä alakouluikäisille Monilajiliikuntakerho. Kerhoihin voi lähteä mukaan ilman aiempaa kokemusta liikunnasta tai harrastustoiminnasta.
Lue lisää korttelikerhoista ja ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ.
MAHL KORTTELISÄBÄKorttelisäbässä 3-12-vuotiaat lapset pääsevät harjoittelemaan ja pelaamaan salibandya usealla eri lähiliikuntapaikalla. Alakouluikäisille lapsille löytyy ryhmiä neljältä eri koululta. Korttelisäbä kausia alkaa syyskuussa ja kestää aina huhtikuun loppuun. Syys- ja kevätkauden lopulla järjestetään lähiliikuntapaikkojen kesken turnaus.
Alle kouluikäiset lapset pääsevät tutustumaan salibandyn maailmaan yhdessä vanhempien kanssa perhesäbässä. Perhesäbä kehittää lasten perusliikuntataitoja eri pelien ja leikkien avulla sekä tutustuttaa lapset pelivälineisiin hauskojen harjotteiden kautta. Perhesäbässä lapsi ja vanhempi saavat viettää yhdessä aikaa liikunnan parissa.
Lue lisää Korttelisäbästä ja ilmoittaudu mukaan TÄÄLTÄ.
LEIRITOIMINTA
MAHL järjestää koulujen kesälomalla päiväleiritoimintaa Rantakeitaalla. Leiritoiminnan tarkoituksena on järjestää mahdollisimman monipuolista toimintaa, leikkien ja pelien kautta. Toiminnan on tarkoitus antaa koko päivän mittainen turvallinen paikka lapsille, johon vanhempien on helppo tuoda lapset. Toiminnan ohjauksesta vastaa koulutetut aikuiset ohjaajat ja apuna toimii nuoret apuohjaajat. Leiripäivät alkavat klo 9:00 päättyy klo 15:00. Lapsille tarjoillaan leirillä lounas ja välipala.
MAHL järjestää kesälomaleirejä kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Lue lisää leiritoiminnasta TÄÄLTÄ
LISÄTIETOJAMikko Luukkonen mikko(at)mahl.fi 044 209 9199 |