UUDET MESTARIT TEXASISSA |
Maanantai, 26 Toukokuu 2025 09:34 |
Vävykokelaiden kerma osoitti hienoa venymistä ja yllättävää hermojen kurissa pitämistä. Kolmikko (kuvassa vasemmalta) Leevi Kukkasniemi, Niko Kauppinen ja Taneli Häkkinen löivät lopulta itsensä mestareiksi historiallisen tasaisessa kilpailussa.
Tänä vuonna keli ei ollut edellisvuosien kaltainen, ja osaltaan rajotti osallistujamäärää. Joukkuemääräksi jäi lopulta 10 kolmikkoa, mutta siitäkin huolimatta saatiin erittäin hyvä ja tasainen kisa aikaiseksi. Jännitystä riitti aivan loppuun saakka. Ensimmäisenä radalla irti päästetty kolmikko Pippuri/Paajanen/Mutanen keikkui koko päivän kärkikolmikossa ja luonnollisesti 18 reiän jälkeen porsasteli piikkipaikalla. Paikka säilyi kalkkiviivoille saakka ja voittajakolmikon tekemistä seurattiin isolla väellä clubin tiloissa viimeisten kolmen reiän ajan. Varmaotteiset ja etenkin kovalyöntiset nuoret urhot kestivät paineet ja tuulettelivat lopulta pieleen menneen pirkkuputin jälkeen par-putilla 18 reiän greenillä. Kahden parhaan joukkueen tulos oli sama, -7. Nuorilla slope oli 3, kun taas kakkosella clubituuppareiden porukalla 9.
Kolmossija oli sekin useamman joukkueen kesken tasainen. Tulos -6, eli yhden voittajille hävinneenä pienimmällä slopella matkassa ollut kolmikko Yli-Karro/Anttonen/Inoranta tunaroi mestaruusmahdollisuudet väylällä 17, joka tosin par'in pelattiin.
Vuoden 2025 tulokset:
Suuret kiitokset kaikille osallistujille, kenttä-, sekä clubiväelle.
|